Toggle navigation

Vapaalaskuiltamat on vakiinnuttanut paikkansa vapaalaskuhenkisten harrastajien kaudenaloitustapahtumana.

Tänä vuonna Pyhän, Peak Performancen ja Scandinavian Outdoorin  Vapaalaskuiltamat siirtyy Messukeskukseen Helsinkiin. Juhlat käynnistyvät perjantaina 3.11. kello 12.00 ja jatkuvat aamuyön puolelle.

Pitkälle on tultu Virne-vapaalaskuelokuvan ensi-illasta Astoria-salista Iso Roobertinkadulta, joka täyttyi vuonna 2009 kaikkien yllätykseksi täpötäyteen.

 

dsc_4668

Vanhalla yo-talolla on juhlittu monena vuonna, tänä vuonna baaritiskit levittäytyvät Messukeskukseen. Kuva: Eino Ansio

Astorian jälkeen edessä olivat vuodet Vanhalla yo-talolla Helsingin keskustassa, jonka Ball Room -toimi alkuun leffateatterina ja myöhemmin yhteistyökumppaneiden täyttämänä Showroom-tilana.

Hallissa ei seiniä – siis tila täynnä mahdollisuuksia!

VF 0106 ulko

Havainnekuva ulkoapäin. Vapaalaskuiltamat kätkee sisälleen aivan oman maailman.

Tänä vuonna Iltamat kehittyy ja ottaa harppauksen kohti uutta, kun tapahtuma liittyy GoExpo Winterin ohjelmistoon. Iltamien uudistusta on pohdittu jo yli vuoden päivät, kertoo tapahtuman vastaava tuottaja Arttu Muukkonen.
”Olihan se kiinnostavaa lähteä konseptoimaan aivan uutta kokonaisuutta messujen kanssa. Onneksi tässä on niin paljon ammattilaisia ympärillä, jotta saimme nopeasti palikat paikoilleen ja realismiakin mukaan suunnitelmiin.”

Artikkelin pääkuvassa näkyvä mallikuva kertoo olennaisen. Luvassa on elämysalue, joka on samaan aikaan yksi iso kokonaisuus, mutta josta löytyy myös nurkkia ja omia secret spotteja.
”Näimme tyhjän tilan mahdollisuutena. Loputtomasti potentiaalia ilman seiniä, pilareita tai historian painolastia. Carpe diem ja Bon Voyage! ” kertoo tilan suunnitellut arkkitehti Pekka Pakkanen, vapaalaskun harrastaja itsekin.

”Vapaalaskuiltamat kokoaa kerran vuodessa kaikki kaverit saman katon alle, joten halusimme luoda tilan, jossa kaikki ovat samassa paikassa, kuin omassa turvallisessa kuplassa. Tunnelmaa on haluttu rakentaa käyttämällä paljon liikkuvaa kuvaa, joten tumma tausta sopii rajaamaan festivaalialuetta. Toisaalta rakensimme myös kulmia ja paikkoja, joissa voi viettää aikaa oman porukan kanssa,” Pakkanen jatkaa.

VF aksonäkymä 1709

Havainnekuva elämysalueesta ja elokuvateatterin alaosasta.

Tila rakentuu luonnossa liikkujille itsestäänselvästi mahdollisimman paljon kierrätettävästä materiaalista. Seinärakenteet tehdään kuormalavoista, DJ-kopin alustana toimii todellinen vanlife-esikuva, eli kuorma-auton pohjalle tehty asuntoauto, joka viettää talvet normaalisti Pyhällä.

Baarien taakse rakennetaan tiettävästi Suomen suurin elokuvateatteri, kun toisen puolen varattavasta alueesta vie jättiläismäisellä  kankaalla varustettu Kino Pyhä.
”Ihan aluksi iltamat lähti siitä, että katsottiin isolla porukalla leffoja yhdessä. Mietimme, että se oli ja on niin hieno ajatus, että palautamme sen taas ohjelman perusrungoksi, jos vain mahdollista. Nyt meillä on sitten yli 1000 henkeä vetävä leffateatteri,” vastaava tuottaja Arttu Muukkonen kertoo.

 

Perjantai täynnä ohjelmaa luennoista leffaensi-iltoihin

 

AnttiAutti-KotaCollectivePhoto-8248

Antti Autti. Kuva: Jani Kärppä / Kota Kollektiivi

 

Iltamien ohjelma ja ajatus on seuraava. Päivällä After Ski -luennoilla kuunnellaan asiantuntijoita Peak Performance Stagella vuoristo-oppaista instatähtiin sekä tutustutaan iltamien yhteistyökumppanien tarjontaan ja välineuutuuksiin.

Illalla sama meno jatkuu, mutta luentojen sijaan katsellaan huippuelokuva, Vuoden paras lyhäri -finalisteja ja bailataan. Iltaa vauhdittaa Pyhän Bäkkärillä Reindeer Kalashnikov sekä DJ Sami Häikiö.
”Ilta jatkuu meillä siis puoli kolmeen asti, jolloin tulee valomerkki. Olemme huolehtineet myös ruokahuollosta PyhäWurstin ja Messukeskuksen Street food -ruokapuolen osaajien kanssa,” Muukkonen kertoo.

Ruoan lisäksi myös janoisista pidetään huolta. Iltamissa nautitaan tietysti tavallisten juomien ohella Donut Islandin Knee Deep Alea, kuten aiempinakin vuosina, sekä Ice Beaverin tarjonnasta Scandinavian Outdoorin loungessa.

 

Elämysalueella tunturivisaa ja vyöryreppuesityksiä sekä laaja kattaus uutuusvälineitä ja -varusteita

Elämysalueella yhteistyökumppanit tarjoilevat uudenlaisia elämyksiä. Aluetta isännöi Scandinavian Outdoor, jonka loungessa järjestetään päivän mittaan erilaisia klinikoita, tietoiskuja ja muun muassa paukkureppushow:ta. Ei tule unohtaa myöskään muun muassa Tunturitietovisaa, joka järjestetään heti kuuden jälkeen.

Yhteistyökumppaneina tilassa omilla osastoillaan ja alueillaan ovat muun muassa Peak Performance, Elan, Salomon, Atomic, Black Crows, Faction Skis, Puuppolan Suksi, Peak Performance, Lapland Hotels, Elämysmatkat, Moonlight Mountain Gear, Petzl, Armada, Rab, Sauna, Vapaalasku-kirja, Lumiturvallisuus-hanke, Bliss Adventure ja Adventure Partners.

 

Yhteistyökumppaneiden uutuuksista, kuten myös koko illan ohjelmistosta, teemme erillisiä artikkeleita lähempänä tapahtumaa.

 

After Ski Peak Performancen Stagella klo 12 alkaen

peak_stage

Muun muassa Anders ja Merja Bergwall, Arto Majava ja Joonas Linkola esiintyvät Peak Performancen Stagella iltapäivän tunteina.

After Skillä nautitaan luennoista ja esityksistä tuttuun tapaan. Ovet aukeavat messuille perjantaina kello 12. Ohjelma voi vielä muuttua.

Klo 13:00 Anders & Merja Bergwall – Safety In The Mountains

Klo 14:00 Arto Majava – Laskijan sisäinen motivaatio

Klo 15:00 Juniorivapaalasku nyt ja huomenna sekä Pyhän Free´kend -lähettiläiden esittely

Klo 16:00 Joonas Linkola – Hyvien kuvien äärellä

Klo 17:00 Juho Lukkari – On Tour – vuosi suksilla vuoristo-oppaan mukana

 

Leffoja ja iltaohjelmaa Kino Pyhässä klo 19 alkaen

kinopyha_iltamat

Illan ohjelmaa on varattu Suomen suurimpaan elokuvateatteriin, Kino Pyhään.

Klo 19:00 This Is Home – Muun muassa Antti Ollilan ja Candide Thovexin tähdittämän elokuvan ensi-ilta

Klo 21:00 Vuoden paras lyhäri X Scandinavian Outdoor -finaali sekä kotimaisia lyhäreitä, kuten SJU ÅTTE NI, Vollsend ja Eläinten saari

Klo 23:00 Arctic Lights – Antti Autin odotettu dokumentti/laskuleffa
Pyhä Bäkkäri kello 00 aikaan

Reindeer Kalashnikov ottaa lavan haltuun Antti Autin leffan jälkeen Elämysalueen lavalla. Ja kun bändi lopettaa, voi DJ Sami Häikiö ottaa tanssilattian haltuun.

 

Vapaalaskuetkot torstaina, Helsinki Adventure Night lauantaina

vapaalaskuetkot_vaaka

Vapaalaskuiltamien lisäksi torstaina järjestetään Kino Andorrassa Vapaalaskuetkot, joista lisää muun muassa Fb-tapahtumassa.

Iltamien lisäksi myös ulkoilmaihmisten ja kiipeilijöiden Helsinki Adventure Night hyppää messusarjaan, sillä perjantain iltamien jälkeen saman alueen valtaa HAN, joka juhlii kymmenvuotista taivaltaan. Lisätietoa tapahtumasta HAN:n nettisivuilta.

 

Pääsyliput Iltamiin

Iltamien pääsyliput ovat myynnissä Messukeskuksen lippukaupassa. HUOM käytä koodia VAPAALASKU17 jotta saat neljän euron alennuksen pääsylipusta.

Lipputyyppi on ”PERJANTAIN COMBO-LIPPU (MESSUT JA VAPAALASKUILTAMAT) 29€”, mutta koodilla saa tosiaan 4 euron alennuksen.

Lippu sisältää pääsyn iltamiin sekä koko perjantaipäiväksi messuille. Tervetuloa!

Kannattaa ilmoittautua myös Vapaalaskuiltamien Fb-tapahtumaan, niin pysyt kartalla!

 

(Visited 1 821 times, 1 846 visits today)
Tags: , , , ,


Comments are closed here.


Ammattilaisten noin viisi vinkkiä Vuoden paras lyhäri -kisaan osallistujille

Seuraava

Vapaalaskufestivaalit avasi talvikauden isosti

Edellinen

beylikdüzü escort beylikdüzü escort bayan

amateur porn anal porn