Toggle navigation

Yhdeksäs vuosi Vapaalaskuiltamien historiassa toi ehkä suurimman muutoksen koskaan: Vanhalta siirryttiin Messukeskukseen  uudistuneiden GoExpo Winterin luo. Talvikauden avaava messuviikonloppu tapahtui siis ensi kertaa saman katon alla.

Monet muut asiat kuitenkin säilyivät samana: välitön tunnelma, mielenkiintoiset yhteistyökumppanit, mukava yleisö ja kiinnostava ohjelma.

 

Vapaalaskuetkot Andorrassa

Viikonloppu lähti tuttuun tapaan käyntiin Vapaalaskuetkoilla Andorrassa. Tällä kertaa näimme useita lyhytelokuvia ja Picture Organic Clothing kollektiivin uuden elokuvan In Gora:n.

Maisteltavan oli myös tietysti Knee Deep Alea!

Knee Deep Ale

Kippis! Knee Deep Ale ja Etkot. Tästä on hyvä aloittaa messuviikonloppu.

In Gora

Vuoden hyväntuulisin elokuva – In Gora! Tiukkaa asiaa ilmastonmuutoksesta ja tulevaisuudesta, mutta silti niin rakentavassa hengessä. Toki elämä ei voi kun hymyillä, jos alla on keltainen reissubussi.

 

Vapaalaskijan After Ski

Perjantaina Messukeskuksessa oli täysi tohina päällä heti aamusta. Pekka Pakkasen suunnittelema messualue mahdollisti tänä vuonna laajan ja monipuolisen ohjelman.

Perjantaina ohjelma lähti käyntiin jo aikaisin iltapäivällä Vapaalaskijan After Skillä. Peak Performance -stagella oli koko messuväellä tarjolla mielenkiintoisia luentoja hyvin erilaista aiheista, aina lumiturvallisuudesta some-markkinointiin.

Vuoristopelastaja Merja Bergwall puhui tuurin korvaamisesta tiedolla vuorilla liikuttaessa yhdessä vuoristo-opas Anders Bergwallin kanssa.

Vuoristopelastaja Merja Bergwall puhui tuurin korvaamisesta tiedolla vuorilla liikuttaessa yhdessä vuoristo-opas Anders Bergwallin kanssa.

 

_DSC1888_preview

Joonas Linkola ja luento tarinankerronnasta sosiaalisessa mediassa

 

Vapaalaskuiltamat

_DSC2404

Hengailualue täyttyi jo aikaisin.

Pienen tauon ja rannekesäädön jälkeen käynnistyivät jo yhdeksännet Vapaalaskuiltamat

Varsinaisten Vapaalaskuiltamien ohjelma alkoi klo 19, kun Kino Pyhän täytti suomalaisen laskukollektiivin Real Skifin uusin episodi. Virallisesti se julkaistiin vasta seuraavana maanantaina, mutta iltamakansa sai episodin nähdäkseen jo ennakkoon.

Luovaa hulluutta, sanon minä.

 

_DSC7547_preview

Real Skifi – luovaa hulluutta! Ja hullun hauskaa!

Illan pääelokuvana nähtiin tänä vuonna Antti Autin ja Kota Collectiven uusi laskudokumentti Arctic Lights. Vapaalasku.com luonnehti elokuvaa ”iskuksi laskukuvagenren palleaan”. Sitä se todella oli – koko elokuvassa kuultiin yksi ainoa kappale ja puhuvien päiden mehustelun sijasta keskityttiin kuvaamaan asiat sellaisena kuin ne vastaan tulivat. Tunteineen kaikkineen.

Ilmeisesti toimiva resepti, sillä elokuva veti Kino Pyhän yli tuhatpaikkaisen teatterin täyteen.

Ensi-iltaa on aina sopiva juhlistaa! Kino Pyhässä se onnistui, sillä Pohjois-Euroopan suurin elokuvasali oli myös ravintola ja anniskelualue.

 

Kino Pyhä täyttyi yleisöstä.

 

Vapaalaskufestivaalien alue oli suunniteltu niin että ihmisten välinen kohtaaminen olisi mahdollisimman mutkatonta, mutta tila toimi myös erinomaisena messutilana. Isoa kiitosta kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ottivat upeasti haltuun tilan tuomat mahdollisuudet!

Kuormalavoista rakennetut seinät mahdollistavat tilan tuunaamisen jokaisen oman maun tai vision mukaan.

Tänä vuonna huolehdittiin myös messuväen ravinnon saannista monipuolisesti, sillä ruokaa ja juomaa oli tarjolla jokaiseen makuun ja diettiin!

Atomic Skis

Fleksaa, fleksaa!

 

Moonlight Mountain Gear

Laajentuneen messualueen ansiosta mukana oli tuttujen esillepanijoiden lisäksi useita uusia tuttavuuksia, kuten tässä esiintyvä Moonlight Mountain Gear!

_DSC2266

Mons Royalen hahmot saattoivat säikäyttää loppuillan puolella.

 

_DSC2331_preview

Knee Deep Ale – aina yhtä maittavaa!

 

_DSC7399_preview

PyhäWurst. Luulisi, että näihin kyllästyy, mutta ei. Vuodesta toiseen aina yhtä herkullisia.

 

_DSC7881

DJ Sami Häikiö hallitsi Vapaalaskuiltamien äänitilaa Pesän katolta erittäin hienosti!

 

Perinteisesti iltamyöhäisestä jännitettiin Vuoden Lyhäri -kisan voittajaa. Tänä vuonna voittajaksi selvittiin 20 sekunnin täydellä PUNK-tykityksellä!

Finaalin kolme parasta olivat:
1. Sequence 01
2. Zen Zones
3. Kesäyön lasku

_DSC8121_preview

Äänestystä nykyteknologialla.

 

_DSC2480

Lyhärikisan top3 lavalla!

 

Lyhärikisan jälkeen jäljellä olikin enää nauttimasta ja viimeisten höyryjen pois tanssimista! Saattoi muuten hapottaa hiukan jaloissa tämän perjantain jälkeen.

Reindeer Kalashnikov

Reindeer Kalashnikov tanssitti keskiyön jälkeen viimeisetkin virrat yleisöstä!

_DSC8132

 

Pyhän, Peak Performancen ja Scandinavian Outdoorin Vapaalaskuiltamat järjestetetään myös vuonna 2018 GoExpo Winterissä Messukeskuksessa. Kiitos kaikille kävijöille ja yhteistyökumppaneille, oli hieno elämys! Nähdään ensi vuonna!

 

PS. Jos haluat antaa vielä palautetta tapahtumasta, keräämme näkökulmia kyselyn kautta vielä 8.11. asti – saa vastata. Vastanneiden kesken arvotaan VF-lippalakkeja.

(Visited 424 times, 424 visits today)
Tags: , ,


Comments are closed here.


3x Vapaalaskuetkojen ennakot: Stray, Dick Moves ja Kilpisjärvi

Edellinen

beylikdüzü escort beylikdüzü escort bayan

amateur porn anal porn