Toggle navigation

Vapaalaskufestareiden juhlavuoden ohjelmatykitys alkaa jo päivällä: ohjelmisto on nyt julkaistu!

21.10.2019

Tänä syksynä juhlitaan Pyhän, Scandinavian Outdoorin ja Peak Performancen Vapaalaskuiltamien kymmenvuotisjuhlia, sillä tapahtumaa on järjestetty jo vuodesta 2009 alkaen. Juhlavuoden kunniaksi Vaparitunnelmiin päästään GoExpo Winterin yhteydessä ilman erillistä pääsylippua, kun Messukeskus ja Vapaalaskuiltamat tarjoavat yhdessä iltajuhlat samaan hintaan perusmessulipun kanssa. (Osta messulippu ennakkoon täältä!)

Iltamat järjestetään siis lauantaina 16.11.2019 Helsingin Messukeskuksessa. Tekemistä, katseltavaa ja kuunneltavaa riittää aamusta aina yömyöhään asti, perinteiseen tapaan. Meiningit messukeskuksessa alkavat toki jo perjantaina ja tekemistä riittää myös sunnuntaina, jolloin Vapaalaskuiltamienkin alueella katsellaan leffoja mutta myös nautitaan lapsille suunnatusta ohjelmistosta.

Sunnuntaina iltamien alueelle tassuttelee myöskin jälleen bernhardinkoira Wäinö. Sunnuntaina on ohjelmistossa myös muita vapaalaskuelokuvia lauantain ohjelmiston lisäksi.

 

Muutoksia aiempiin vuosiin nähden: päivämäärä, aikaistettu leffaohjelmisto, ei erillistä pääsylippua

Huomionarvoista on, että tapahtuma on pari viikkoa tavanomaista pyhäinpäiväviikonloppua myöhemmin. Lisäksi suosittelemme ottamaan huomioon, että elokuvasisällöt alkavat pyöriä Messukeskuksen Vapaalaskufestivaalialueella jo iltapäivän puolella.

Ja kuten alussa mainitsimme, riittää pääsylipuksi iltamiin pelkkä GoExpo Winterin pääsylippu.

 

Iltamat 2009-2019 ohjelmisto:

 

Kello 10.30 @ Pyhä Stage
Jarkko Henttonen:
FINLAV1 – Lumiturvallisuuden perusteet


11.00 @ Peak Performance Theatre
Jan-Erik Blomberg:
Vandraren – eli 9kk vapaalaskua automajoituksessa 
12.00 @ Peak Performance Theatre
Suomalaiset vuoristo-oppaat:
Tie ammattivuoristo-oppaaksi

13.00 @ Peak Performance Theatre
Arto Majava:
Vapaalaskijan ABC – ensikurvit rinteiden ulkopuolella

14.00 @ Peak Performance Theatre
Laskemista Joonas Mattilan linssien läpi:
Vision & Through Darkness

15.00 @ Peak Performance Theatre
Juho Karhu:
Purjehdus puuterille – vapaalaskua ja vene-elämää arktisilla vuonoilla ja vuorilla

16.00 @ Peak Performance Theatre
Pyhä-Special:
Pyhä Extreme, Huttu & JUNIOR BACKCOUNTRY with Antti Autti
17.00 @ Peak Performance Theatre
Lucas Stål Madison:
Sustainability & Smart moves in Freeride 2020

18.00 @ Peak Performance Theatre
Janne Mustonen:
Guinnessin ME-miehen moottorisahajonglöörishow

18.30 @ Peak Performance Theatre
Matti Möttönen & Arttu Muukkonen:
Virne (2009)
19.00 @ Peak Performance Theatre
Vuoden paras lyhäri -finaali

19.30 @ Peak Performance Theatre
Antti Ollila & Co:
Collective – the movie

21.00 @ Pyhä Stage
J. Kiesi GrandesPyhä Stage
Talonpoika Lalli01.30 Valomerkki ja keskustaa kohti(Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.)
Tags:


Comments are closed here.


Pyhän monet kasvot - kolmen sukupolven suosikkipaikat Suomen parhaassa vapaalaskutunturissa

Seuraava

Mies, vuono ja purjevene

Edellinen