Toggle navigation

Arctic Weekend Rollossa avaa tänään laskutapahtumien kauden

27.10.2017

Pohjoisen Pariisi, Rovaniemi, on saanut tästä vuodesta alkaen oman kaudenaloitustapahtumansa, josta kasvoi heti alussa isompi kuin järjestäjät osasivat ajatellakaan.

Ville Puominen ja Antti Autti, pääjärjestäjät Arctic Weekendissä.

Arctic Weekendin taustalta löytyy Antti Autti ja Ville Puominen. He kertovat huomanneensa, ettei Lapin portilla ole omaa selkeää kauden avaavaa tapahtumaa, vaikka Rovaniemi on käytännössä paikka, josta kaikki hyvät laskureissut Suomesta alkavat.

Aktiivisina laskemisen ystävinä Autti ja Puomila päättivät perustaa sellaisen itse, ja heti ensimmäinen kerta näyttää osuvan maaliin.  Ohjelma on laaja, mutta Autin mukaan siinä on juuri pointti: kaikkeen ei tarvitsekaan juosta, vaan voi katsella mikä itseä kiinnostaa.
”Kokonaisuus on paisunut matkan varrella. Lähdettiin alun perin siitä, että tehtäisiin laaja-alaisesti laskemista näyttävä ohjelmisto koko viikonlopulle siten, että jokainen voi valita erilaista ohjelmaa itselleen ja muuten viettää lungia viikonloppua Rovaniemellä. Jos ohjelmaa katsoo, niin sehän on tiivis ja runsas, mutta sieltä saa ottaa vain ne asiat, jotka itseään eniten kiinnostavat,” Autti kuvailee tapahtumaa.

Arctic Weekend alkaa tänään perjantaina Kama-workshopilla ja tietovisalla, jossa Arto Majava ja Autti keskustelevat ihmisten kanssa välineistä. Tarkoituksena ei ole esitellä vain ammattilaskijoiden omia työkaluja, vaan puhua laaja-alaisesti laskuvälineistä.

Tapahtuman Kick Off -bileet järjestetään Hostel Cafe Kodissa. Siellä ohjelmistossa on muun muassa Snackbreakin Disconnect-elokuvan ensi-ilta ja Keeshlifen Mini Movien ensi-ilta. Ruotsalainen Trainspotters-räppiyhtye esiintyy myös.
”Siitä tulee siisti elämys, sillä Trainspotters räppää livenä Disconnectiin soundtrackin,” Autti kertoo.

 

Lauantaina reilikisat Lordi-aukiolla ja Korundi täynnä katsojia

Arctic Lights -dokumentin kuvauksissa. Kuva: Jani Kärppä

 

Lauantaina ohjelmistossa on – yllättäen – runsaasti tapahtumia ympäri kaupungin.
”Tuotiin reilikisat keskustaan Lordi-aukiolle. Samaan aikaan on talvikauden avajaisia aika monessa liikkeessä ympäri kaupunkia”, Autti sanoo.

Iltapäivän ja illan tapahtumien keskipiste on Kulttuuritalo Korundi. Noin 340-paikkainen sali on myyty ennakkoon lähes täyteen, enää muutama hassu lippu on jäljellä. Ohjelmassa on muun muassa vuoristo-opas ja vuoristopelastaja Anders Bergwallin ja vuoristopelastaja Merja Bergwallin esitys Replacing Luck sekä iso kattaus teemalla Laskuvideoita pohjolasta.

Mukana on niin Autin jo ennakkonäytösten perusteella kiitellyn Arctic Lights -dokumenttielokuvan webisodeja sekä muun muassa Arttu Muukkosen laskudokumenttitrilogian kolmas ja viimeinen osa, SJU ÅTTE NI.

Illan kruunaa Arctic Lightsin virallinen ensi-ilta.
”Meillä on ollut tässä talkoissa iso porukka. Juuri Majavan Ape rakentelee kuulemma Lappi-kylää Korundin pihalle, on varmasti hieno elämys tulossa ulkona ja sisällä”, Autti kertoo.

Vaikka tapahtuma kuulostaa jo ensimmäisellä kerrallaan runsaalta, on tämä kuulemma vain pienimuotoinen aloitus verrattuna siihen, mitä on suunnitelmissa.
”Paljon on jo kaikenlaista, mutta kiirettä ei ole. Tulevaisuudessakin ajatuksena on, että tämä on rento viikonloppu Rovaniemellä. Voi tulla kaupunkiin fiilistelemään talvea ja valikoida ohjelmistosta mitä haluaa.”

Arctic Weekend Rovaniemellä 27.-28. lokakuuta. Tapahtuman Facebook-sivu. Liput Korundiin

Visited 404 times, 1 visit(s) today
Tags: , ,


Comments are closed here.


Vapaalaskuetkojen ennakko: Shapes

Seuraava

Vapaalaskuetkojen ennakko: La Sentinelle, Edition Zero

Edellinen