Toggle navigation

Oi mikä ihana ilta – Vapaalaskuiltamista nautti yli 1600 ihmistä

02.11.2015

Vapaalaskuiltamat ja After ski kokosivat suomalaiset vapaalaskijat ja alan toimijat yhteen potkaisemaan kauden käyntiin oikein kunnolla.

Kun hörppii Vapaalaskuiltamia varten tehtyä Knee Deep -olutta, ihastelee täyttä valonheitinten ja savukoneen valaisemaa Scandinavian Outdoorin isännöimään Showroomia, käy katsomassa leffasalien intiimissä tunnelmassa kotimaisten laskuleffojen ensi-iltoja, äänestää Suomen parasta lyhäriä ja bailaa loppuillasta Pyhän Tunturiklubilla pilkkuun asti, tietää olleensa Vanhan ylioppilastalon Vapaalaskuiltamissa.

Kovimmat kävijät tosin kävivät jo päivällä nauttimassa gulassikeittolounaasta ja kuuntelemassa huippuluennoitsijoiden tarinoita Japanista Etelä-Amerikan kautta muun muassa polvivammojen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon asti.

 

Tänä vuonna Iltamien rakenne keikautettiin ylösalaisin. Aiemmin yläkerrassa nähdyt Suksisalit tuotiin Juhlasaliin, ja elokuvat vietiin seitsemän näytöksen voimin yläkertaan. Järjestely toimi hyvin, ja Juhlasalissa sai nauttia tunnelmasta, kun yläkerrassa pystyi keskittymään popkornin naposteluun ja elokuvien antiin.

Suomen paras lyhäri -kilpailun odotettu finaali käytiin Iltamissa. Voittajaksi selviytyi Jussi Hynnisen Mind Game. Toiseksi nousi GMC Picturesin Choices, kolmannelle sijalle Pekka Pakkasen The Mountain.

Tässä kuvasatoa illan tunnelmista. Upeat kuvat on ottanut Eino Ansio.

DSC_9984

 

DSC_9870

DSC_9944

DSC_9934

Ennen ovien avaamista.

DSC_0140

Ovet avattu.

DSC_0548

Muutama tunti ovien avaamisen jälkeen.

DSC_0010

DSC_0109

DSC_0133

DSC_0144

DSC_0141

DSC_0180

DSC_0014

DSC_9921

DSC_9995

DSC_9974

DSC_0093DSC_0193 DSC_0157

DSC_0152

DSC_0220

Hetki ennen esiripun aukeamista. Lyhärikisan finalistit valmiina.

DSC_0224

Valmiina myös äänivallaton raati.

DSC_0245 DSC_0305 DSC_0331 DSC_0399 DSC_0403 DSC_0489 DSC_0320

DSC_0420

Käsiäänestyksellä voittajaksi selvisi…

DSC_0269

Jussi Hynninen ja lyhäri Mind Game!

DSC_0303

 

DSC_0432

Terveisiä Protect Our Winteriltä toivat vapaalaskijat Jussi Taka, Miikka Hast ja Jani Johansén.

DSC_0575

Juhlat jatkuivat aamuneljään asti. Kiitos, ensi vuonna jatketaan!

 

Visited 1 909 times, 1 visit(s) today
Tags: , , , , , , ,


Comments are closed here.


Iltamat uudistuu Vapaalaskufestivaaleiksi: huippuohjelmaa torstaista lauantaihin

Seuraava

Iltamien After Skillä tarjolla luentoja Japanista polviin ja Lyngen-kahvia

Edellinen