Toggle navigation

Vapaalaskuiltamissa ystävät, elokuvat ja kauden uutuusvälineet kuuluvat yhteen. Tänä vuonna välineet, varusteet ja vaatteet ovat siirtyneet yläkerran saleista alakertaan ja muodostavat uuden Showroomin.

Uutta Showroomissa on paitsi osastojen tarjonta ja entistä näyttävämmät puitteet, mutta myös mahdollisuus tehdä hankintoja talven seikkailuja varten: Showroomin keskellä on Scandinavian Outdoorin myyntipiste, jonka kautta kulkemalla uutuustuotteet voi ostaa omakseen. Ja ei hätää – tavaroita ei tarvitse kantaa mukana koko iltaa. Ne toimitetaan kotiin ilman lisäkustannuksia. Showroomiin kannattaa poiketa, sillä näitä tuotteita ei joka suksikaupasta löydä.

Jones Storm Chaser

Jones Storm Chaser

Vapaalaskuiltamat on perinteisesti ollut välinetarjonnaltaan suksipainotteinen tapahtuma. Tänä vuonna meillä on ilo toivottaa tervetulleeksi aitoakin aidompi vapaalaskulumilautamerkki Jones Snowboards.

Jones on tunnettu etenkin edistyksellisistä split boardeistaan, mutta erittäin kiinnostava (ja kaunis) on myös uusi puuterilauta Jones Storm Chaser, joka on eräänlainen lumi- ja surffilaudan hybridi. Jeremy Jonesin kanssa lyhyttä, leveäkeulaista ja kapeakantaista rockerlauta Storm Chaseria on ollut suunnittelemassa lainelautasheippaaja Chris Christenson. Yhteistyön tuloksena on syntynyt eloisa, vikkelä ja erittäin hyvin kelluva puuterilauta.

Jonesin ohella lautamiesten kannattaa käydä myös esimerkiksi Sail Cleanin osastolla tutustumassa Plum-randosidemerkkiin. Minimalistisista vaellussiteistä tunnettu ranskalaispaja on lisännyt mallistoonsa myös split boardit ja split board -siteet!

 

Dynafit Khiôn, Salomon Mtn Lab ja Atomic Backland Carbon

Dynafit Khiôn, Salomon Mtn Lab ja Atomic Backland Carbon

 

Suksipuolella trendi on tuttu: yhä kevyempiä, mutta silti suorituskykyisiä suksia, siteitä ja monoja on tarjolla monella merkillä. Leveys ei suinkaan ole kaikki kaikessa, vaan kiinnostus ja tarjonta “jo lähes unohdettuja”, alle 100 mm leveitä suksia kohtaan on selvästi kasvanut.

Monoissakin keveys ja ylämäkiominaisuudet ovat valttia – mutta eivät laskuominaisuuksien kustannuksella. Hyvä esimerkki tästä on puolitoistakiloinen Dynafit Khiôn. Nelisolkinen Khiön on tarkka ja suorituskykyinen mono, jonka lestin leveys on 102,5 mm ja valmistajan lupaama flex 120. Hyvistä laskuominaisuuksista huolimatta ylämäkiasennossa monon varren liikkuvuus on huikea 90 astetta.

Khiönin kanssa samaan alpine touring -kategoriaan kuuluu Salomon Mtn Lab, jonka flex on myös 120. Rakenteellisesti Salomon sen sijaan eroaa Dynafitista selvästi: neljän soljen sijaan Mtn Labissä on vain kaksi solkea ja leveä sträppi. Mtn Labiä voi hyvin harkita yleismonoksi, jolla hiihtää täyspainoisesti sekä ylä- että alamäkiä ja voi laskea hyvin myös hissihiihtoakin. Mtn Labin lestin leveys on 98 mm.

Atomic Backland Carbon on vielä Dynafit Khiôniä ja Salomon Mtn Labiäkin kevyempi touring-mono. 1,1 kilon painoinen hiilikuitumono on saanut kehuja laskuominaisuuksistaan omassa höyhensarjassaan. Ja kun monon takaosan alumiinivivun kääntää yläasentoon, vapautuu varsi täysin monon alaosasta ja varren liikerata on todella laaja.

 

Armada Invictus 108Ti

Armada Invictus 108Ti

 

Kaiken keveyden ja rando-ominaisuuksien viilaamisen keskelläkään suksimerkit eivät ole unohtaneet laskettavia suksia. Hyvä esimerkki tästä on Armadan täysin uusi Invictus-sarja. 89–108 mm leveät Invictus-sukset ovat erilaisia Armadoja: ne ovat vauhdikkaita ja voimakkaita direktionaalisia all mountain -suksia, joissa selvästi on ripaus big mountain -suksien geenejä. Invictus ei säikähdä korppua tai röykkyjä, vaikka toki toimii pehmeässäkin. Mahtaisiko tässä olla sopiva suksi, jos yhdellä parilla pitää pärjätä koko Alppi-reissu?

 

Black Crows Anima

Black Crows Anima

Ja kun sinne isoille vuorille on (ainakin näin puheiden asteella) päästy, kannattaa käydä tutustumassa myös Black Crowsin uuteen Animaan. Black Crows Anima on 115-millinen twin rocker -suksi, jonka kääntösäde on 21 metriä. Vaikka leikkisä Anima on parhaiten kotonaan pehmeässä lumessa, luvataan sen kulkevan hyvin kovallakin alustalla, kun kantille vietynä koko kantinpituus on käytössä ja kiinni lumessa.

 

Puuppolan Suksi

PuSu eli Puuppolan Suksi

Ja ellei mieleistä suksea löydy – tai muuten vain haluat yksilölliset sukset – kannattaa käydä Puuppolan Suksen osastolla. Siellä voit tutustua käsin tehtyjen suksien maailmaan – ja ihastella suomalaista käsityötaitoa.

Suomalaista osaamista on myös vapaalaskukirja Vapaa Laskun tekijöillä. Showroomissa pääset juttelemaan aiheesta heidän kanssaan ja voit ostaa kirjan – vaikka omistuskirjoituksella – suoraan sen tekijöiltä JJ Henttoselta ja Matti Verkasalolta. Tiedollisia antimia on myös Pyhän osastolla: siellä voi tutustua sekä hiihtokeskuksen että Pyhä-Luoston kansallispuiston laskumahdollisuuksiin vapaalaskukarttaa tutkimalla. Myös Pyhän hiihtokoulun järjestämistä, ohjatuista takamaastoretkistä on luvassa tietoa.

Peak Performance Dyedron

Peak Performance Dyedron

Laskuvaatteissa uusia tuulia edustavat Peak Performancen Dyedron-sarjan asut, joiden kankaat on ensimmäisinä maailmassa värjätty ympäristöystävällisellä DryDye-kuivavärjäystekniikalla. Dyedron-asut on myös valmistettu kierrätetyistä tai kierrätettävistä materiaaleista.

Laskuhommissa tarvitsee toki paljon muutakin kuin hyvät, tarkoituksenmukaiset välineet ja vaatteet. Esimerkiksi Rehband RX Line -polvituet auttavat laskijaa pysymään vetreänä talven koitoksissa. Polvitukien kompressio auttaa oikeissa liikeradoissa ja ehkäisee vammoja. Tuet myös tasapainottavat liikeratoja ja pitävät nivelet ja pehmytkudokset lämpiminä.

Rehband Rx Line -polvitukia on saatavilla eri väreissä ja eri vahvuuksissa: 7 mm sopii koviin kyykkytreeneihin, 5 mm monipuoliseen treenamiseen ja 3/5 mm enemmän liikkuvuutta vaativiin harjoituksiin, myös mäkeen lyhyempiin laskusessioihin.

Sauna Kaira Supreme with Toolkit Comfort™ Pouch

Sauna Kaira Supreme with Toolkit Comfort™ Pouch

Ja Rehbandin polvituista onkin sitten enää pieni askel Saunan osastolle – ja toisenlaisiin tukiin. Saunalla on uuden pipomalliston ohella esillä miesten tekninen KAIRA Supreme -alusasumallisto. Sauna KAIRA Supremen erikoisuus on Toolkit Comfort™ Pouch, kolmiulotteinen “pussi”, joka tarjoaa miehen työkalusarjalle erinomaisen tuen, vähentää kuumuutta ja poistaa hankauksen. Myös Saunan uusissa puuvillaboksereissa on Toolkit Comfort™ Pouch.

Showroom-kierroksen lomassa voi levähtää Scandinavian Outdoorin Kuutti-baarissa ja käydä ampumassa valoheittimellä savun keskellä roikkuvia, värikkäitä takkeja. Illan aikana joku onnekas voittaa mieleisensä takin. Tervetuloa!

 

 

 

Peak Performancen, Scandinavian Outdoorin ja Pyhän Vapaalaskuiltamien Showroomissa ovat esillä muun muassa: Armada, Atomic, Black Crows, Dynafit, Faction, Jones Snowboards, Leki, Mons Royale, Ortovox, Peak Performance, Plum, Puuppolan Suksi, Pyhä, Rab, Rehband, Salomon, Sauna, Scandinavian Outdoor ja Vapaa Lasku -kirja.

 

Vapaalaskuiltamien Showroom on auki Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä perjantaina 30.10.2015 Afterskillä klo 12–18 ja Vapaalaskuiltamissa klo 18.45–22.00. Iltamat Vanhalla jatkuvat iltaohjelman merkeissä aamuneljään.

 Afterskille on vapaa pääsy. Iltamien lippuja voi ostaa ennakkoon täältä

Visited 1 509 times, 1 visit(s) today
Tags: , , , , , , ,


Comments are closed here.


Iltamien After Skillä tarjolla luentoja Japanista polviin ja Lyngen-kahvia

Seuraava

Vapaalaskuiltamissa ja Vapaalasku-elokuvakiertueella tarjolla runsaasti kotimaisia leffoja

Edellinen