- Tuoreimmat
- Toimituksen poiminnat
- Suosituimmat
- Mikä on Vapaalasku.com?
- Ota yhteyttä
- Vapaalasku-kirjan kirjakauppa
© 2024 Vapaalasku.com Toteutus: VÄRIKÄS
Pyhä lienee jokaisen suomalaisen vapaalaskijan suosikkikohde. Pyhällä pääsee laskemaan rinteenvierustoja, se toimii tukikohtana lähituntureille suuntautuville retkille ja vaikka vuodet vaihtuvat, säilyy Pyhän erämaatunnelma.
Pyhä on helposti hallittava kokonaisuus, mutta sen kätköistä löytyy reittejä ja laskupaikkoja, joihin laskijat palaavat kerta toisensa jälkeen.
Haastattelimme kolmea vapaalaskun harrastajaa, jotka ovat saapuneet Pyhälle eri vaiheissa elämäänsä.
Ja vaikka olosuhteet eivät olisikaan optimaaliset, niin vähän kun miettii tuulen suuntaa ja alueita jotka saattavat jäädä muilta huomaamatta, niin hyviä yllätyksiä kyllä löytyy.”
Kuva: Kilian Hänninen
Heljä Rahikkala Pyhällä pilvien yllä. Kuva: Antti Laiho
”Ehdoton kestosuosikkini on Noitatunturi ja Pikkukuru. Rinnepujotteluun sopivat kaikki mäet.
Noitatunturi on kaunis, lumivarma ja sinne on helppo mennä, varsinkin jos ottaa yhden hissinousun. Tunnelma vaihtuu nopeasti hiihtokeskuksen kuhinasta kansallispuiston luonnonrauhaan. Hyvää laskettavaa löytyy lähes aina, kunhan pohjat vain ovat kunnossa.
Parhaimmillaan Noitatunturi on helmi-huhtikuussa, mutta toisinaan jo tammikuussa on niin hyvät pohjat, että sinne pystyy hiihtelemään.”
Oravalammen laavulla tauolla. Kuva: Miikka Laakso
Myös Oravanlammelle kulkevaa merkattua reittiä pystyy kävelemään melkein koko talven rankkoja lumisateita lukuunottamatta.”
Kuva: Sakari Hyytinen / 66 Arctic Adventures
Yksi Pyhän rinteiden ahkerimmista kurvailijoista on rovaniemeläinen Hannu Oikkonen. Hän on käynyt tunturissa 1970-luvun lopulta asti, ja edelleen talvet kuluvat pääasiassa Pyhän rinteissä ja lähituntureilla.
Millaista Pyhällä oli entisaikaan, onko mikään muuttunut vuosikymmenissä?
“Onhan ero jo välineissä tosi hurja. Aikanaan laskettiin kapeilla suksilla, joten metsässä ei oikein voinut laskea, kun sukset menivät niin helposti lumipakan läpi. Jos vähänkin oli nuoskaa, karahtivat sukset kiville. Nykyään nimenomaan mennään metsään heti kun mahdollista.
Samoin skinit olivat niin huonoja, ettei niillä tehnyt oikein mitään, ne eivät pysyneet suksissa kiinni jos vähänkin meni lunta väliin. Kun Noitatunturille mentiin niin pääasiassa kiivettiin hankea pitkin ylös.”
Hannu Oikkonen Riksgränsenillä vuonna 1986. Oikkosen kumpareura jatkui 1990-luvulle, ja vuonna 1994 hän oli Suomen kumparemaajoukkueen valmentajana Lillehammerin olympialaisissa. Kuva: Martti Kellokumpu
Missä nykyisin lasket mieluiten?
“Paljon on suosikkipaikkoja, ja kun on paljon Pyhällä kulkenut, on muodostunut kotikenttäetu, tietää mihin mennä milloinkin. Aika paljon lasketaan Aittakurun katsomoa kohti, kun lähdetään Ylen tien yläpuolelta menemään. Siellä pitää olla kummuilla tarkkana, ei pidä mennä vauhdilla, mutta se on mielenkiintoinen paikka.
Jos vain hisseillä lasketaan niin kyllähän Huttu-Ukko on mukava. Siellä on alkutalvestakin usein pehmeää pintaa, pääsee treenaamaan helposti vapaalaskua ja on vaivatonta, kun vetäisee hissille takaisin.”
Viihdyt Pyhällä läpi vuoden. Miten vietät kaamoksen aikaa tunturissa?
“Nykyään otsalamput ovat kehittyneet niin paljon, että niiden kanssa on tosi helppoa tehdä vaikka saunalenkkiä. Mökiltä kun lähdetään, noustaan vähän sinistä rinnettä ylös, mennään Tajukankaan ohi pohjoispuolelle, noustaan rinnettä ylös, vaihdetaan Tsokalla kamat ja lasketaan vanha tuolihissi tai Huttu lamppujen kanssa alas.
Lamput ja leveät sukset, niiden avulla pystyy menemään pimeällä ajalla mihin vaan – tietysti se vaatii sen, että tietää minne on menossa. Mutta on ollut hienoa viettää jouluaattoa Karhunjuomalammella ja laskea kuun valossa. On myös ollut kiva kun lähtee pimeällä pohjoispuolen rinnettä ylös ja muistaa vilkuilla vähän pohjoiseen, siellä kun alkaa Luostolla revontulet lyömään niin onhan se hienoa tekemistä.”
Comments are closed here.